tiistai, 13. maaliskuu 2012

Pinkkiä sen pitää olla!

 Kiireisestä viikonlopusta selvinneenä ja jauhotomut pudistelleena ihailen suomen kevättä.  Uskomatonta miten samaan aikaan voi paistaa aurinko sataa rakeita ja vielä tuulla niin että tukka lähtee.

Sunnuntaina vietettiin ehkä maailman kilteimmän prinsessan ristiäiset.

Vauvan nuuskutukselta ehdin kuitenkin pyöräyttää 3 vaaleanpunaista suklaakakkua, 3vuotiaan ja puolivuotiaan kanssa leipominen on aina hauskaa. 

 

Jos vauva on tyttö ja äiti ja leipuri prinsessoja tulos on tämä.

Vitsit mä alan olla hyvä 

 

perjantai, 9. maaliskuu 2012

Ei otsikkoa

        Huomenna kakkua pienelle prinsessalle ei siis itselleni vaan serkkuni pikkuselle. Toiveissa samanlainen kun toissa viikon meandi-kutsukakku jonka hätäpäissäni tein kaapista löytyvillä aineksilla, hyvvöö oli ja suklaista :) Reseptittömyydestä ilo irti, ei voi silloin ainakaan epäonnistua     Nappaan tänne ihka ensimmäisen kuvan hetikohtakunhan kakut saavat koristetta pintaan!

                 Tälläkin kerralla pukeutuminen aiheuttaa pään vaivaa.. Viimeiset 4vuotta mamma vaateissa kulkeneena en enää tiedä mitä päälle laittaa ja ikääkin kertyy enhän mä voi noissa 4vuoden takaisissa minnekkään lähteä   Aamuisella tarmolla käväisin paikallisessa Lindexissä ja ostin paidan ja kaulakorun. Nämä eivät tosin saaneet kotona suurta kannatussa Rakas 3v nimitti hipiksi ja myös mies esitti kommentteja joita ei ainakaan näin ensimmäisessä kirjoituksessa voine julkistaa.  Nyt unia odottamaan    NitiNati

  • Henkilötiedot

    Minä tässä: Nainen, pientenpoikien Äiti ja erään miehen Vaimo.  Valmis aina uuteen vaikkakin sitten pylly edellä puuhun.  
    Kakkuillaan! Rakkailta lapsiltakaan ei voi välttyä ja pikkuinen sisustus addikti minussa elää!

  • Tagipilvi